Rengas-Savotta Oy

Pitäisikö hankkia uudet talvirenkaat vai vieläkö vanhoilla pärjäisi?

Uusien talvirenkaiden hankinta on auton omistajalle aina iso investointi, ja usein vanhoilla renkailla ajetaan vielä “se yksi talvi”. Joskus se voi tulla kalliiksi.

Renkaiden turvallisuus määrittyy paitsi urasyvyyden kuin myös renkaiden iän kautta. Vaihdat sitten alle uudet tai käytetyn renkaat niin renkaiden ikä on syytä tarkistaa. Renkaan käyttöikä ja ominaisuuksien heikkeneminen alkaa vasta siitä, kun rengas otetaan käyttöön ja se altistuu eri lämpötiloille ja auringolle. Enimmäiskäyttöikänä pidetään yleensä kuutta vuotta renkaan käyttöön otosta, mutta käytännössä käyttöikä tulee vastaan paljon aikaisemmin renkaiden kulumisen takia. Renkaan kokonaisikänä pidetään noin 10 vuotta renkaan valmistuspäivästä. Renkaan ikäkoodi on painettu renkaan sivuun nelinumeroisena lukuna. Ensin on valmistusviikko (esimerkiksi 32) ja sitten valmistusvuosi (11 eli 2011). Jos rengas on käyttämätön ja sitä on säilytetty asianmukaisissa tiloissa, niin se säilyttää ominaisuutensa noin viisi vuotta. Hyvänä kauppatapana pidetään kuitenkin sitä, että ostajalle kerrotaan, jos renkaan valmistusikä on vanhempi kuin kolme vuotta.

Ikää tutumpi turvallisuustekijä on renkaan urasyvyys. Talvirenkaassa pienin urasyvyys lain mukaan on 3 milliä talvirengaspakon aikaan 1.12 – 28.2 välisenä aikana. Kesärenkaan pienin sallittu urasyvyys on 1,6 milliä. Liikenneturva suosittelee kuitenkin kesärenkaan pienimmäksi urasyvyydeksi 3 milliä ja talvirenkaalle vähintään 6 millin urasyvyyttä.

Nopea tapa tarkistaa renkaan urasyvyys on mitata se kahden euron kolikolla. Kolikon uloin osa on leveydeltään 4 milliä. Jos uloin osa uppoaa kokonaan uran sisään, niin ollaan aika turvallisilla vesillä.